9

9. Lähtö Upolusta

Ja niin sainkin. Kotoota pyytämäni rahat olivat tulleet, ja iloisena kiittelin manageri O’Reillyä, ja pankkineidiltä kysyin, oliko hän käynyt Tahitilla jne. Ei ollut käynyt, mutta johtajan sihteeritytöllä, viereisellä tytöllä oli kyllä kuulemma siellä sukulaisia. Nämä kaksi tyttöä olivat erittäin kauniita polynesialaisia, ja kukkakin oli molemmilla vasemmalla puolella.

Ensimmäiset suomalaiset

Sawai’in matkan kanssa kävi ikävästi. Perjantain paluulento ja lauantain molemmat lennot olivat täynnä. Yritimme Tancredin kanssa vielä tuttua taksia, olisimme menneet lautalla, mutta tämä sanoi, että nyt tuulee niin paljon, että auto kastuu ja ruostuu merivedestä, eikä suostunut lähtemään. Tämä oli ainoa taksi, jonka kanssa Tancred uskaltaisi lähteä. Oma taksikuskini piti juttua myös liian uskaliaana, takaisin tullessa ei ole ollenkaan varmaa, että mahtuu lauttaan. Hän voi joutua olemaan yön Sawai’illa ja se tulee sitten liian kalliiksi hukka-ajaksi.

Kun onnellisena rahoistani menin ruokakauppaan, niin silloin tapahtui ihme. Nuori kaveri katseli kylmäkaapista juomia, ja huuteli selvällä Savon kielellä toiselle kaverille jotakin.

Ensimmäiset suomalaiset! Nuorukaiset olivat olleet Fidzillä kolme ja puoli viikkoa, ja nyt aikoivat jäädä Samoalle pidemmäksi aikaa. Suomalaisia opiskelijoita seikkailemassa, maailmanympärimatkalla. Singaporessa ja Australiassa olivat jo olleet ja toukokuusta lähtien olivat olleet tällä matkalla. Sovimme tapaamisesta. Suomen kieli tuli minulta yllätyksekseni vähän kankeasti, yli kuukauteen en ollut puhunut sanaakaan Suomea. En silti olisi uskonut, että kielen kanssa käy näin, ja vielä näin nopeasti. Olen aina luullut, että se on hienostelua, kun olen havainnut ilmiön.

Tarjosin aterian Cantonissa Janille ja Tancredille kaikesta siitä tuesta, mitä olin heiltä saanut rahattomana aikanani. Keskustelimme mahdollisuuksista vielä mennä Sawai’ille, mutta ei oikein tuntunut löytyvän keinoa. Ainoa mahdollisuus olisi ottaa lisäaikaa täällä.

Suomalaiset kaverit tulivat kylään. Marko ja Jaska. Heidän matkastaan on kerrottu toisissa yhteyksissä[1].

Liukukalliot

16.9.88 Perjantai.

Tancred keksi, että lähdetään liukukallioille, ”Sliding Rocks”. 10 Talaa taksi ja kymmenen minuutin kävely helteessä. Paikka oli paratiisimainen. Puhdasta kirkasta vettä, syviä luonnon uima-altaita, kauniita putouksia. Siellä kirmailimme pari tuntia. Kolme tyttöä, 2 uusseelantilaista ja yksi australialainen, näyttivät miten kallioita alas liu’utaan.

Se oli samoalaista peffamäkeä, aika hurja juttu. Liukumäkiä oli monenlaisia, isoja ja pieniä. Yhden ison uskalsin laskea tyttöjen näytettyä mallia. Plumps vaan ja siellä sitä oltiin vedessä hurjan liu’un jälkeen. Vesi laski pitkin kalliota ja siihen vesivirtaan sitten vain mentiin mukaan laskettelemaan. Muuten laskin vain pieniä mäkiä, ja Tancred ei vaivautunut laskemaan mitään, hän vain lekotteli matalassa vedessä. Hän oli jo aikaisemmilla käynneillään laskenut ne kaikki. Jan laski kaikki mäet poikamaisen iloisena vaikka on jo muuten keski-ikäinen rauhallinen mies.

Lähtö

Elenan kanssa menin sitten illalla Tusitalaan. Yritin näin kohteliaasti jättää hänelle hyvästit, ja ilmeisesti se onnistui. Kysyin Alisin mieheltäkin, mahtaisiko tämä olla sopiva ele samoalaisten tapojen kannalta. Mies nyökkäili, että eiköhän se ole. Hän joi yhden oluenkin, kun tarjosin, mikä siis on aika harvinaista samoalaisilta.

Tancred sai silti kohtauksen Elenan takia. Hän ei jotenkin olisi osannut syödä Cantonissa Elenan ja minun kanssa, eikä missään tapauksessa halunnut minun tuovan häntä Sea Side’en. Toisen raivarin Tandred sai, kun hajamielisenä olin huomiseksi sopinut kahdeksitoista sekä liukukallioille uudestaan menon että suomalaisten nuorten miesten tapaamisen. Häntä saksalaisena harmitti lähinnä se, kuinka käy sen 10 Talan taksimaksun jakamisen, kun yksi sopimusosapuoli puuttuu joukosta.

Jan ja minä meinasimme tosissamme suuttua hänen jäykkyydelleen. Menimme sitten kuitenkin sulassa sovussa kaikki yhdessä Tusitalaan taksilla. Tällä kertaa ravintola oli aivan täynnä. Yht’äkkiä puhkesi myös kova tuuli ja sade, jouduimme pois nurkkapöydästämme, kun sade puhalsi sisään. Seisoskelimme lopun iltaa, tanssimme pikkaisen ja saatoin Elenan kotiin. Selvisin kunnialla tästä suhteesta ja lupasimme kirjoitella toisillemme.

17.9.88 Lauantai.

Pesin pyykkiä Olivian käsisaippualla. Alisi oli välillä pessyt pyykkini pienestä maksusta, jonka hän valitti menevän Olivialle.

Pojat tulivat. Kolme tuntia haastattelin heitä heidän matkastaan. Heillä oli ollut mukava reissu ja heillä oli hieno tyyli mennä kaikkiin pikkukyliin ja saariin pois turistipaikoista. Fidzilläkin olivat nähneet paljon luontoa ja saarelaisten elämää.

Nämä matkamiehet muuten juovat tätä Samoan vesijohtovettä. Heillä täytyy olla rautamahat. Sitä paitsi se voi olla tosi vaarallista, vaikka tuntemamme saksalainen lääkäri myös välillä tekee niin. Samoalla ei pitäisi juoda paikallista vesijohtovettä, mutta esimerkiksi Tahitilla vesi on kunnollista.

Yritin tavata Jania ja Tancredia, ei onnistunut. Osoitteita olisi vielä pitänyt vaihtaa. Tau’ilo, kaunis intiaanin näköinen tyttö – Sea Siden henkilökuntaa - kertoi heidän menneen Tusitalaan. Kysyin lähteekö tyttö minun kanssani Tusitalaan, ja hän kikersi:

”Ehkä!”

Menin sinne nyt kuitenkin yksin, mutta siellä ei ollut ilta oikein vielä alkanutkaan, eikä ketään näkynyt.

En jaksanut jäädä sinne kärsivällisesti yksin istuskelemaan ja odottelemaan ja menin kotiin. Oikeastaan tuntui siltä, että on parempi, ettei viimeisenä iltana seikkaile kaupungilla ja riskeeraa matkalle lähdön onnistumista. Tällä kertaa ei pitäisi kenenkään intresseissä minun lisäkseni olla minun poislähdöstäni huolehtiminen, niin kuin Fidzillä oli.

Yöllä oli paljon moskiittoja ja hyönteismyrkky oli loppu.

18.9.88 Sunnuntai.

Naapurimökissä oli tongalainen mies, joka oli lähdössä puunkaiverruskilpailuun Raratongaan. Hänen kanssaan otimme yhteisen taksin – jonka minä kehitysapuna maksoin – ja juttelimme taksikuskin kanssa kaikkea koko matkan lentokentälle. Tongassa myös on mormonitemppeli, väitti tämä tongalainen. Hän esitteli minulle myös minkälainen on tongalainen juhlavaate. Heidän täytyy matkustellessa ym juhlallisissa tilanteissa myös sitä pitää, ja hän oli siitä selvästi ylpeä. Se oli vain tavallista hienompi lava-lava ja asuun kuului myös tietysti hieno pusero. Vyö siinä oli kaikista upein, erikoinen kietaisuvyö, nahkainen ja koristeltu, enemmänkin pitkä kangas kuin varsinainen vyö.

Olivian pihalla hän tarjosi minulle myös kookospähkinää ja näytti miten isolla veitsellä kätevästi aukaistaan sen ulommainen, paksumpi ja pehmeämpi kuori.