8. Manono

14.9.88 Keskiviikko.

Lähdimme kaikki Manonon saarelle Aggien kiertoajelulle.

Matka oli valtaisan hieno. Turha halveksia Etelämerellä edes turistielämää. Bussimatkalla näkyi Samoalaista maisemaa, ja nyt pääsin ensimmäistä kertaa merelle, veneet olivat isohkoja ja avoimia, kapeita puisia meriveneitä, joissa oli hellekatos, aurinkokatos. Niihin mahtui parikymmentä ihmistä, ja edessä ja takana olivat oppaat ja kuljettajat.

Vettä roiskui sisään aallokossa kun painelimme aika vauhtia Sawai’ia päin 40 hevosvoiman perämoottoreilla.

Väliin kävelimme ja väliin menimme veneillä ympäri koko pienen saaren. Pikkupojat kauppasivat komeita simpukankuoria, joita jotkut ostelivat. Kuljimme saaren rantatietä, saaren ranta oli kauttaaltaan asuttua. Ennen asukkaat ovat saaneet vetensä sadeveden keräilyaltaista ja kaivoista, nykyään tulee vettä vesijohdolla Upolusta.

Saaren erikoisuus on se, että siellä ei ole ollenkaan koiria. Koira oli joskus puraissut päällikön tytärtä muinaisuudessa ja sen jälkeen siellä ei koiria ole ollut.

Sawai’i’n saari korkeine vuorineen näkyi mahtavana silhuettina viiden kilometrin päässä, se näkyi kahtena loivana vuorikumpuna. Tämän lähemmäksi en rakasta Hawaikiani ja pyramidiani sitten tällä matkalla valitettavasti päässytkään. Syy oli se, että rahat Suomesta tulivat niin myöhään, että 30 päivää tuli täyteen, ja Sawai’i’n matka jäi tekemättä. Niin tärkeänä en sitä pitänyt, enkä missikisoja, että olisin tänne jäänyt pidemmäksi aikaa.

Olimme koko päivän merellä, uimme, snorkkeloimme ja söimme tietysti taas ruhtinaallisesti. Olutta ja virvokkeita sai taas niin paljon kuin halusi.

Nuori, uljaannäköinen polynesialainen perämiehemme kertoi, että hänelle vesi tällä hetkellä kylmää, ja kyseli minkälaista Suomessa on. Minulle vesi oli tietysti lämmintä, viileän virkistävää tässä helteessä. Aavalla merelläkin se oli samanlämpöistä kuin parhaina hellepäivinä Pohjanlahden rantavesi. Hänelle kerroin Suomen lumisista vuorenhuipuista, tuntureista. Ja merestä, jonka yli voi kävellä, sitä hän piti varsin ihmeellisenä. Hän oli aidosti kiinnostunut Suomesta, Euroopasta, Pohjolasta.

Hyppelin ilokseni veneestä veteen, ja lepäsin välillä vedessä veneen ankkuriköydestä roikkuen. Suolavettä meni kyllä nenään ja silmiin, mikä ei aluksi ole miellyttävä kokemus, mutta siihenkin tottuu.

Jan ei pitänyt näitä snorkkelipaikkoja erikoisen kiehtovina. Hän oli nähnyt parempiakin. Mitään kaloja hän ei ritsa-harppuunallaan saanut. Kalat olivat täällä arkoja ja lähtivät pakoon liian aikaisin jo. Hän kertoi myös, että täällä käytetään kalastukseen dynamiittia ja joitakin kemikaaleja (kloraxia tms.). Nämä pilaavat koralleja ja sitä kautta koko paikallista kalakantaa, vaikka kalakanta muuten valtameressä on tietysti aika ehtymätön.

Apian Palolo Deep- uimarannalla on syvänteessä isojakin kaloja ja paljon hienoja kaloja. Siellä taas ei kyllä sitten saa kalastaa.

Täällä näkyi aivan riittävästi kaikenlaisia kaunisvärisiä pikkukaloja ja koralleja, vaikka Janin mielestä nämä eivät aivan parhaimpia paikkoja olleetkaan.

”Ei yhtään lähetyssaarnaajaa paikalla” oli iskulause, ja sitten vikkelästi uimahousut jalkaan. Pois ei niitä sitten enää tarvinnut ottaakaan, kaikki on niin lämmintä ja vaatteet kuivuvat nopeasti. Polynesialaiset itse uivat usein vaatteet päällään, aasialaiseen tapaan. Sitä tapaa tuskin voi pitää alun perin polynesialaisena, sillä ennen lähetyssaarnaajien tuloa täällä kyllä kuljettiin ja uitiin melkein alastomina.

Pankista oli soitettu!

Illalla tein vielä rahaa 29 Talaa syömällä Cherylin kanssa Aggien fia fia’ssa. Fia fia oli tanssi- ja lauluesitys hotellin juhlasalissa, ruokasalissa, isossa samoalaisessa talossa. Esitys oli kaikin puolin hieno ja nautittava, kuitenkin aika ohjelmoitu ja harjoiteltu, turistiesitys. Aggien tytär osallistui jonkin aikaa tanssiin, tanssi varsin kauniisti – ja kiltisti.

Miehet taas aika raisuja, naiset vähän vaisuja.

Tämä oli jäähyväisiltamme, söimme ja juttelimme. Istuimme sitten vielä Cherylin huoneessa, halasimme ja hyvästelimme. Cheryl lähtee Tongaan aamulla. Hän tarjosi apuaan, antoi kotiosoitteensa, josta lupasi minun voivan pyytää mitä tahansa apua, jos tarvitsen, ja tarjosi myös rahaa. En voinut sitä ottaa, sanoin, koska aamulla ehkä saan nyt vihdoinkin pankista.