Rantaparlamentin syntyhistoriikki         ( Matti Salokangas )

 

(Kotisivuilleni 31.3.2015 www.santavuori.com ,  joitakin korjauksia tehty OS)

 

 

   Reposaaressa on aina ollut tapana kokoontua miesporukalla satamapuiston penkeille sään niin salliessa rupattelemaan ja maailmaa parantamaan. Tapaaminen on satunnaista ja riippuu paljon siitä, millainen ilma sattuu olemaan. Huonolla ilmalla ei ketään kiinnosta tulla lämpimästä pirtistä ulos. Hyvin harvoin on näissä tapaamisissa enemmän kuin 10 miestä, yleensä vain muutama osuu samaan aikaan paikalle vaikka olisi kuinka hyvä sää.

 

   Kulkiessani pyörällä loka-marraskuussa 2007 pitkin Reposaaren katuja, en nähnyt juuri ketään ihmistä, joiden kanssa olisi voinut puhella. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt paikkaa minne voisimme kokoontua lämpimiin sisätiloihin. Kävin Eija Vuotin pitämässä baarissa kysymässä, voisimmeko tulla tänne kahvilaan kahvikupin ääreen keskustelemaan äijäporukalla tiistaiaamuisin klo 9.30 – n. 11 ja sopihan se Eijalle.

 

   Ensimmäinen istunto, jota nimitin ”Räpsöön rantaparlamentiksi”, pidettiin tiistaina 6.11 2007 ja hyvin pienestä mainonnasta huolimatta oli paikalle tullut heti 10 ukkoa. Siitä huomasi heti että tällaiselle toiminnalle oli ollut selvä tarve, moni mies on yksin kotonaan vailla juttuseuraa. Tästä ajan kuluessa kahvinjuojien määrä vain kasvoi, ollen eräällä kerralla jopa 25 henkilöä, silloin oli jo tuoleista ja tilasta pulaa pienessä baarissa. Eija Vuoti lopetti tämän Kansankulman kahvilan pitämisen talvella 2009 ja me siirryimme Reposaaren hotelliin vuoden 2009 alusta alkaen. Hotellissa kokoonnuimme kevään 2009 vappuun asti (ti 28.4) ja sen jälkeen siirryimme ulos rantakentälle ja milloin minnekin.

 

   Syksyllä 2009 tiistaina lokakuun 6.päivä menimme takaisin samaan kahvilaan, jota nyt pitää Anne Ljungman, Reposaaren lounaskahvila-nimellä. Talvella 2010 baarin emäntä Anne ilmoitti että hän lopettaa maaliskuun lopussa kahvilan pitämisen. Sen jälkeen hän sanoi lopettavansa jo helmikuun 2010 lopussa ja meidän pitää löytää taas uusi kokoontumispaikka. Viimeisessä baarin kokouksessa 23.2 -10 oli läsnä 17 henkilöä.

 

   Kävin hotellissa sopimassa Marjatta Luodon kanssa että voimme kokoontua siellä kevään 2010 maaliskuun ja huhtikuun loppuun asti tiistaisin klo 9.30 – n.11.

 

   Reposaari-talossa pidimme syksyn-talven ensimmäisen kokouksen ti 28.09 2010 klo 9.30, paikalla oli 25 henkilöä. Keitimme itse kahvia ja tarjosimme pullaa ja pikkuleipiä hintaan 1,5€ / hlö.

Henkilömäärä asettui sittemmin (2011-2012) hieman yli 30 mieheksi kerrallaan ja kahvin ja särpimen hinta laskettiin 1:-€ / henkilö. Miehiä on ollut pari kertaa paikalla jopa yli 40 henkilöä. Reposaari-talon vuokra oli aluksi 7:-€ / kerta ja se nousi vuoden 2014 alusta 10:-€ / kokous. Suurin osanottajamäärä oli marraskuun 26 pv 2014, jolloin paikalla oli peräti 53 miestä.

 

  

 

RANTAPARLAMENTIN”  MATKAT ja TAPAHTUMAT  :

 

-          21.10 2008 Rosenlew-museo Porissa sekä kaljaasi ”Ihana” Luvialla, syömässä kävimme Laitakarin Messissä kalasoppaa. Messin omistaja luvialainen Pekka Pere kertoili Luvian laivanrakennushistoriaa ennen ruokailua.  Matkan hinta 20 € / henkilö, sis. matkan, museon ja ruoan. Mukana oli 30 henkilöä, bussi oli Sundell / Ruosniemen liikenne, kulj. Janne Salokangas

 

-     26.05 2009  Tuulivoimalan opastuskeskus Reposaarentien penkereellä omilla autoilla.      

            Matka oli ilmainen, mukana oli 20 henkilöä. Oppaana toimi Arja-Liisa Lindeman.

 

-          16.06 2009 Saunailtapäivä ”tiilimies” Juhani Pelkosen saunassa Taiston junailemana,

mukana 7 saunojaa Rantaparlamentista (veimme Eurokossun ja valkoviinipullon).

 

-          15.10 2009 Matka Kristiinankaupungin merimuseoon, mukana 36 osanottajaa. Matkan hinta oli 26:-€, ruokailu Lappstella- ravintolassa.

 

-          10.11 2009 Tutustuminen Reposaaren uuteen silakanlajittelulaitokseen, mukana 23 h.

 

-          08.12 2009 Reposaaren kirjastossa käynti , nyt oli mukana 14 lainaajaa.

 

-          09.02 2010 Tutustumiskäynti Tahkoluodon 250 MW:n voimalassa, 24 osanottajaa.

 

-          06.04 2010 Kevätmatka Olkiluodon Teollisuuden ydinvoimalaan, 37 osanottajaa. Ruokailupaikkana Vuojoen kartano. Matkan hinta 28:-€.

 

-          27.04 2010 Kevään viimeinen sisäkokous hotellissa (17 h.), veimme Marjatalle ruukkukukkasen, paikalla oli SK:n toimittaja Asta Matikainen. Eräs keskustelun aihe oli puhelinkioskin siirto sen alkuperäiseen paikkaan loma-asuntomessualueelta.

 

-          27.04 2010 Saunailtapäivä Juhani Pelkosen kutsumana klo 14-19, paikalla 11 miestä, veimme tuliaiseksi ”Reposaaren historia” - teoksen ja kukkia rouvalle.

 

-          30.09 2010 Syysmatka Rauman merimuseoon, Marelaan, Wanhaan Raumaan. Mukana peräti 43 osanottajaa. Ruokapaikka WähäTallbo, matkan kokonaishinta tasan 30€ / henkilö.

 

-          14.10 2010 Kävimme tutustumassa Reposaaren jätevesipuhdistamoon, jossa puhdistamon hoitaja Tapio Mäkelä kertoi laitoksesta asiantuntevasti, mukana 16 henkilöä.

 

-          16.11 2010 Menimme omilla autoilla tutustumaan Stena-metallin murskaamoon Tahkoluotoon, mukana oli yhteensä 22 miestä.

 

-          21.12 2010 Söimme yhteisen joululounaan ravintola Merimestassa , kokoonnuimme aluksi Reposaari-talolla ja sieltä 17 miestä lähti lounaalle omilla kyydeillä, ateria 20:-€ / henk.

 

-          04.01 2011 Tutustuimme ti kokouksen jälkeen Reposaaren pappilaan ja seurakuntakodin mattokutomoon, mukana 18 miestä, saimme kahvia ja viinerin, Taisto K. junaili homman.

 

-          01.02 2011 Bussimatka Suomen Ilmailuopistoon Poriin sekä ”Waluvaara” palomuseoon, ruokapaikkana Porin lentoaseman ravintola L’Avion , kok. hinta 15:- € / henkilö, 44 henk.

 

-          08.02 2011  Kokoonnuimme aamukahville Pizzapaikka Solemareen Kirkkokadun varrella, paikalle tuli 29 aamuvirkkua, kerroin baarista muutamia tietoja porukalle.

 

-          01.03 2011  Rri-talolla Selkämeren kansallispuisto-asiasta keskustelemassa 3 asiantuntijaa ja meitä parlamenttilaisia 30 hlöä, tilaisuus kesti 1,5 tuntia. Jorma Holm junaili homman.

 

-          19.04 2011  Kevätmatka Turkuun Merikeskus Forum Marinumiin, 40 miestä, matkan hinta oli 30:-€ / mies, kahvi+munkki Säkylän sot.kodissa (1€), lounas rav. Daphnessa á 9,20/h.

 

-          06.09 2011  Syysmatka Poriin mausoleumiin ja ortodoksikirkkoon, lounas ”Wanha Juhanassa”, vesibussi ”Charlotalla” takaisin Reposaareen, kok.hinta 35:-€ /os.ottaja.

 

13.09 2011 Pelkosilla saunassa 10 rantaparlamenttilaista, veimme 2xcafe, luumuja sekä A4 kehystetyn valokuvan Rantaparlamentista. Hyvät löylyt!

 

18.10 2011 Ruoka / golfmatka 19. Reikä-ravintolaan (10€), mukana 29 henkilöä, matkan teimme omilla kyydeillä noin kahdeksalla henkilöautolla, kyytiraha 2€ kuskille/matkustaja.

 

20.12 2011 Joululounas Ravintola Reposaaressa suoraan tiistai-kokouksen jälkeen, aterian hinta sovittu 17:-€ / henkilö, mukaan lähti 20 henkilöä.

 

13.03 2012 Talvimatka bussilla Porin uuteen uimahalliin, syömään Viikkarin Valkamaan ja Satakunnan museoon tutustumaan, R:sta 29henk. ja P:sta 4henk.;  maksoi 20:-€ / henkilö.

 

22.05 2012 Semmilässä aamukahvituokio vaihteen vuoksi, tarjoilun hoitivat Hanna ja Sanna. Mukaan tuli 34 miestä, vaikka mitään ennakkoilmoitusta ei tehty!

 

05.06 2012 Kevät-/kotiseutumatka Merikarvialle bussilla, mukana 40 miestä ja 4 naista, matkan hinta ruokineen 25:-€ / henkilö.

 

19.06 2012 Saunailtapäivä Pelkosilla klo 14-19.  Veimme 24 beer + 1 kahvipaketti + ison  petunia kukka-amppelin.  Mukana 11 henkilöä! (Kevään viimeinen kokous)

 

11.09 2012 Syksyn 1. kokous Reposaari-talolla klo 9.30, vierailu klo 10 bussilla, 33 henk., Mäntyluodon satamaan > ruokailu 19. Reikä > tutustuminen T O F telakkaan, 20€/henk.

 

25.09 2012 Reposaaren kirjastossa käynti, tutustumassa 27 miestä, osa jopa lainasikin!

 

06.11 2012 Syysvirkistysmatka T:reelle. Akvaario, Näsinneula, Planetaario, Delfinaario ja Vapriikki, ruokailu Valssi-ravintolassa. Mukana 46 osanottajaa, matkan kok.hinta 50:-€ / henkilö.

 

18.12 2012 Joululounas ravintola Merimestassa Reposaaressa tingittyyn 20€:n hintaan, ruokailemassa oli 21 miestä

 

05.02 2013 R:n hotelliin madesoppaa syömään à 8:- € / henkilö, mukaan lähti 25 henkilöä, veimme kukkapuskat Marjatalle ja Pirjolle.

 

26.03 2013 Poriin Toivo- ja Korsmanin taloon ja Kullaan Leineperiin virkistysmatkalle lähti 39 henkilöä, matkan kokonaishinta oli 30:-€ / osanottaja, sisältäen ruoan.

 

23.04 2013 Reposaaren kirjastoon Ruusun ja kirjan päivänä tutustumassa ja lainaamassa, poikkesimme noin 20 henkilön voimin. Muutama otti oman kortin!

 

11.06 2013 Virkistysmatka Noormarkun kautta Kankaanpäähän ”Pettu-Eerikin-Hoviin” syömään ja tutustumaan museotilaan. Osanottajia 44 henk. kokonaishinta 25:-€.

 

18.06 2013 Pelkosille saunaan klo 14>, kevään viim. kok.pv samalla, ti 10.9 klo 9.30 jatketaan. Mukana 14 sekä isäntäväki. Vein p-viinin, 50€ S-kortin, kukkasen ja kahvipaketin!

 

16.08 2013 Vaakunaviikin 50-vuotisjuhla, mukana n. 25 henkilöä, klo 14–n.18, omat ”eväät” ja grillimakkaraa sekä olutta talon puolesta.

 

10.09 2013 1. RP:n sisäsyyskokous, josta suoraan klo 11.15  tilausbussilla Viasvedelle OP:n omistamalle Hakkiluodon tilalle. Mukaan lähti 33 miestä. Ilmainen matka. Kukkia Leilalle!

 

01.10 2013 Pizzapaikka Solemaressa aamukokous vaihteeksi, mukana noin 40 miestä, kahvi ja pulla maksoi 1:-€ / henkilö. Baarin laajennuksen ja tarjonnan esittely / Matti!

 

19.11 2013 Ruoka rav. Tilisanssi, Vehoniemen automuseo Kangasala, Vakoilumuseo, Leninmuseo Tampere, os.ott. 40 henkilöä, matkan hinta 35:-€.

 

17.12 2013 Joululounas Ravintola Reposaari, 28 os. ottajaa, ruoan hinta 20:-€, veimme kukkia Marjatalle ja Pirjolle sekä RP:n ryhmäkuvan kehystettynä vuodelta 2011. 

 

04.02 2014 Tutustuminen R:n kirjastoon suoraan kokouksestamme. Kirjaston kävijämäärä kasvoi noin 40:llä henkilöllä, osa lainasikin muutaman kirjan.

 

18.02 2014 Madekeittoa syömässä ravintola Merimestassa klo 11.15 á 12:-€ per henkilö, mukana oli 25 miestä. Kahvi ja suklaamousse jälkiruokana, leipä, levite ja vesi.

 

01.04 2014 Kevätmatka Eurajoen Kr. Opistoon lounaalle ja  tutustumaan puuveneen tekoon sekä apteekkimuseoon. Paluumatkalla Poriin Luontotalo Arkkiin. Mukana 36 miestä á 25:- €.

 

16.04 2014 Otimme osaa Reposaarentien liikennelaskentaan 2 henkilön ryhmissä pohjoisen satamatien risteyksessä klo 06.00 – 22.00, ajoneuvoja yht. yli 3000 kpl.

 

20.05 2014 Yyterin kylpylähotelliin uimaan ja lounaalle Rp:n kokouksen jälkeen klo 11 omilla kyydeillä, kylpylä 10:-€ ja ruokailu 15:-€. Mukana 21 miestä, 20 ui, 1 ei uinut.

 

17.06 2014 Junnilaan tutustuminen, ”rantaparlamentin” kokous (Haksun kuvaesitys) ja ruokailu siellä (arvonta), sovittuun 10:-€:n hintaan, osanottajia 45, rp:n kesäloma alkaa…

 

15.08 2014 Vaakunaviikin 51-vuotisjuhla rannan penkeillä, virvokkeita, merikortin paljastus, grammarimusiikkia ym. seurustelua, mukana yht. 30 henkilöä, omat eväät.

 

07.10 2014 Syysvirkistysmatka Eurajoen kotiseutu- ja maatalousmuseo, Kivikylän palvaamon myymälä ja Eura, Suontaustan museotila, jossa ruokailu. Yht.40 henk.

 

11.11 2014 Aamukahvitilaisuus Lounastupa Patriassa ja samalla sisäparlamentin 7-vuotismuistelua samassa baarissa jossa aloimme kokoontua 06.11 2007. Yht. 39 henk.

 

16.12 2014 Joululounas ravintola Merimesta Reposaari, osanottajia 35 henkilöä, joista 1 rohkea nainen. Ruoan hinta tinkattuna 22:-€ (27:-€), hyvää oli ja riittävästi!

 

10.02 2015 Madesoppalounas Lounastupa Patriassa Reposaari Kirkkokatu 33, mukana oli 32 henkilöä;  7,50€, keitto oli hyvää, annokseen kuuluivat: leipä/juomat  alkusalaatti ja kahvit.

 

07.04 2015 Kevättalvimatka Valmet autotehdas Uusikaupunki, 375€ / ryhmä, Aquarius ravintola 9,60€ / asiakas, pienpanimo Uki 60€ / ryhmä.

 

 

 

 

 

/o:p/spannbsp;Times New Roman kukka-amppelin./span